8.10.06

Sukkaa, silmukoita ja arpavoittoja


Kiitos kaikista kommenteista edelliseen pohdintaani. Purin sitten kuitenki edellisen sukan alun ja loin uuden tilalle. Tuunasin tuon toisena oikealla olevan palmikkopunosraidan niin, että jätin sen "tuplakierteet" pois koska ne eivät asettuneet kovin nätisti. Kuvio on nyt yksinkertaisempi ja minun silmääni tuo näyttää paremmalle tällä lanka/puikko/käsialayhdistelmällä.

Samalla päätin, etten ota riskiä tämän sukan ufoutumisesta, ja päätin pudottaa haaveeni polvisukasta tavalliseksi nilkkasukaksi. Ajattelin ensin silmukoiden vähentämistä kaventamalla jotain kuvioraitaa, mutta päätin sitten jättää tavalliset yhden kierretyn oikan silmukan raidat pois kuvioiden välistä (yhteensä 20 silmukkaa. Lisäykset suoritin kuten ohjeessa, mutta seitsemän toiston sijaan tein aina vain viisi). Nyt sukka on kyllä juuri sopivan levyinen, mutta en silti ole oikein tyytyväinen; ne pystyraidat jotenkin piristivät ilmettä, tekivät siitä raikkaamman ja erottivat paremmin eri kuviot toisistaan. Hmmph. Pitäisikö miettiä vielä uusiksi...?

Millaisia kokemuksia teillä on minipyöröistä, joilla voi tehdä mm. sukkaa? Onko ne tarpeeksi lyhyet myös esim. lapasten neulomiseen? Vaikka jokin 30 cm pyörö? Ja kuinka ne pysyvät käsissä? Voiko niitä oppia käyttämään vai neulotko yhä ennemmin viidellä irtopuikolla? Ja mistä noita lyhyitä pyöröjä saa? Puikkojen vaihtaminen on minulle jotenkin törkysen hidasta ja lanka kiertyy aina milloin minnekin puikkojen lomaan. Ajatus minipyöröstä on alkanut kiinnostamaan.


Silmukat väärin päin

Aika jännää. Olen viimeajat neulonut väärin, olen siis tehnyt langankierron väärin päin. Nyt päätin sen korjata ja se sujuikin yllättävän helposti, sillä tajusin että olen ennen tehnyt sen oikein (En enää millään pysty muistamaan, että kenen neuvosta ja miksi opettelin väkisin kiertämään langan väärin). Nyt siis otin esille neulontakirjoja ja surffailin netissä ja varmistin oikeat neulotatavat ja omaksuin ne käyttööni. Yllättävän helposti on sujunut, tosin keskeneräisissä töissä on kaikki puikolla olevat silmukat nyt väärin päin ja alun joudun neulomaan oikein ajatuksen kanssa. Nyt voin tehdä kaikki kavennukset ja muut erikoisjutut aivan ohjeiden mukaan eikä tarvi sooloilla.


Onnettaren suosikki?

Tämä on ollut aika uskomaton viikko. 4. päivä bongasin Satu U:n kävijälaskurissa pyydetyn lukeman ja sieltä olis kai tulossa jotain pientä kivaa. 6. päivä voitin Maaritin arpajaisissa, hänkin aikoi lahjoa minua jotenkin. Ja 7. päivä voitin Taija K:n arvauskisan ja sinnekin sain laittaa osoitteeni. Minusta on tullut (hehkeksi?) onnettaren suosikki, en ole koskaan ennen ollut näin onnekas arpajaisissa! Saapas nähdä onko onnetar suosinut minua myös rahapeleissä tai vieläkö sattuu jotain odottamatonta ihanaa!?! Tähän mennessä vuoden bloggailuhistoriani aikana olen voittanut Helminallen maskottikisassa arvonnan maskottiehdotuksista. Lisäksi olen voittanut Helminallen maskottikisan yleisöäänestyksen sudenkorennollani. Tämä on kyllä huisaa!! Olen ihan täpinöissäni ja odotan innolla tulevaa viikkoa!

9 kommenttia:

Linne kirjoitti...

Näytät olevan onnettaren suosiossa :-)
Vaihdoin sukkapuikot pyöröihin viime keväänä. Eka sukat tökki, ennen kuin kädet tottuivat uuteen asentoon, mutta sen jälkeen ei ole ollut paluuta. Pyörö on paljon nopeampi ja selvempi tehdä. Itse en käytä edes kerrosmerkkiä, mutta se voisi ehkä olla. Tiimalasikantapäät teen yleensä, mutta jos teen vahvistetun, käytän 2 puikkoa ja palaan takaisin pyörölle. Kärkikavennukset sädekavennuksena, ja silloin sukkapuikot käytössä. Toinen vaihtoehto tiimalasikärjet, jolloin tikkuja ei tarvitse ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kaipa se vaatii totuttelua tosiaan, mulle kuitenkin tuntuu hankalalta käyttää yhtä lyhyttä pyöröä. Mä käytän kahta aika lyhyttä pyöröä, niin voi sitten tehdä kahtakin sukkaa yhtä aikaa... Irtopuikot on mun mielestä hankalia, ne tökkii aina väärään paikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin lyhyttä pyöröä, mutta ei siitä mitään tullut. 30cm oli kuitenkin liian pitkä sukkiin. Tuntui, että silmukat on aina liian tiukalla tai jotain. Tilasin lyhyet Addini jostain ulkomaisesta nettikaupasta, en nyt muista mistä.

Onnittelut kaikista voitoista!

Anonyymi kirjoitti...

mulla oli kanssa hetken 30 cm pyöröt kun toiset niitä oli hehkutelleet, mutta mä en niiden kanssa sinuiksi päässyt. Teen sukat yleensä pitkillä pyöröillä "magic-loop" -tekniikalla. Ja samalla tekniikalla lapaset; jopa peukalo onnistuu ko. metodilla.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkuinen paketti on tulossa. Ei taida ihan maanantaille ehtiä, mutta tulossa on..... ;)

laurar kirjoitti...

Niistä lyhkäsistä pyöröistä... En diggaile sukkia niillä neuloa, jotenkin tuntuu ettei silmukkamäärä riitä koko puikon matkalle varsinkin, kun joustin vetää myttyyn. Sileää neuloessa (säärystimet, hihat) ne ovat kuitenkin ihan paikallaan.

joko kirjoitti...

en ole ikinä kokeillut lyhyttä pyöröpuikkoa mutta pitkällä pyöröllä ainakin on tosi helppo tehdä sukkaa

Tuulia kirjoitti...

Mulla oli lyhyet 30 cm addit kokeilussa ja en tykännyt yhtään. Mulla on vissiin aika isot kädet, tms, mutta ne ei sopineet ollenkaan niiden pyöröjen kanssa. Puikko sinänsä oli addilaatua: lanka luisti ja letku ei ollut liian jäykkä muttei lepsukaan. Mutta niiden kanssa neulominen oli hidasta, ja vaivalloista, ja tuntui kuin mulla ois vähintään 3 sormea liikaa per käsi. Varmaan sopii pienempikäsiselle, mutta en itse keksinyt niille käyttöä ja myin siksi ne pois.

Taija kirjoitti...

Kokeile pitkiä (80cm tai vieläkin pidempiä) pyöröjä! Saat molemmat sukat samalla kertaa ja voit tehdä niin pientä ympyrää kuin ikinä haluat :) Jätät vain puoliväleissä ympyrää kaapelia mutkaksi ja näin voit neuloa sukkaa 80cm pitkällä puikolla.

Knittyssä oli ohjeita aiheesta magic loopin kanssa samoihin aikoihin, ja mä voin näyttää livenä Jpään seuraavassa tapaamisessa.