3.3.06

Huopakassi - vai pannumyssy tai piispan hiippa...



Noni, näin se tämä mamma osaa... tehdä sutta ja sekundaa siis. Tuossa yllä on lopputulos minun huopakassistani. Hirmuisten venyttelyjen jälkeen se sopi nippanappa pojan päähän, mutta ei siitä kyllä silti pipoakaan tule. Muodoltaan tuo hiukan muistuttaa pannumyssyä, mutta tuskimpa se sellaiseenkaan käyttöön tulee. Parhaiten se taitaa toimia jos otan käteen terävät fiskarssin sakset ja nipsautan siitä irti kaksi patalapun kokoista kappaletta.... Mutta miten tähän lopputulokseen tultiinkaan?? No ihan kuule vain omaa malttamattomuutta. Tuossa allaolevassa kuvassa näkyy minun kassini ennen huovutusta. Ajattelin tehdä siihen huovutustuloksen mukaan joko saksilla leikatut kädensijareiät tuohon punaiselle alueelle tai erilliset kantosangat jos kassi huopuu kovin matalaksi. Nakkasin laukun pesukoneeseen, ja viimehetken päätöksellä päätin, että haluan hyvin tiiviiksi huopuneen kassin mutta en jaksa tehdä montaa pesua, joten nappasin pesulämmön 60'C:seen ja asetuksiksi vielä normaali pesu. Olihan minulla tarkoitus kyllä käydä katsomassa huopumista kesken pesun, mutta kun en sitten ehtinyt. Ja sittenhän minä sainkin juuri sitä mitä tilasin; hyvin tiiviiksi huopuneen kassin. Tai pannumyssyn. Tai ehkä kuitenkin vain niitä patalappuja =DDD.

Molemmissa kuvissa on kokomittana sama lankakerän vyöte, silmukoita en laskenut enkä edes mitannut leveyttä ennen huovutusta, mutta painoa tekeleellä on noin 180 g ja se on neulottu nro 8 puikoilla. Uusinnan aion ottaa heti kunhan olen pudonnut pudotuskisasta ja tohdin käydä ostamassa huopuvaa lankaa, nyt varastoni sen osalta ovat tyhjät! Heh, vaikka viestin sävy on hiukan negatiivisen kuuloinen, niin oikeasti tuo koko huopakassi naurattaa minua, ei tämä (epäonnistuminen) niin vakavaa ole!! Ja joka kerta oppii kuitenkin jotain!

3 kommenttia:

Sahrami kirjoitti...

Voi sentään. Nuo koristekirjonnat ovat hienon näköisiä, harmi, ettei laukusta tullutkaan laukkua.

Jos teillä käytetään kestovaippoja, niin voihan tuon leikata villaimuiksi...

Minna kirjoitti...

No pikkaisen huopui! Sattuuhan sitä.

Arteeni kirjoitti...

Juu, tekevälle (ja malttamattomalle) sattuu, mutta pääasia on ettei ota sitä liian vakavasti ;-)

Sahrami, tuosta tuli oikeasti NIIN tönkköä tavaraa, että se muistuttaa niitä ostettavia huopasaappaita... on siis niin paksua ettei siitä tulisi varmasti edes kestovaipan täytettä. Mutta pannunalusena se toiminee hyvin =DD